Katseen korkeus ja kolmannekset: kuvauspöydän paikka pienessä huoneessa

Katseen korkeudella tarkoitetaan sitä, että kameran objektiivi on suunnilleen silmien tasolla, kun esiintyjä katsoo suoraan eteensä. Kuulostaa pieneltä asialta, mutta se ratkaisee, näyttääkö ihminen ruudulla tasavertaiselta katsojan kanssa vai ylhäältä tai alhaalta kuvatulta. Kun kamera on liian alhaalla, kuvassa näkyy leuan alus ja kattoa. Kun se on liian ylhäällä, esiintyjä näyttää pieneltä ja katse karkaa alaspäin.

Opetan tämän kurssilla ensimmäisenä, koska se määrää kaiken muun. Kun tiedät, missä kameran pitää olla, voit laskea taaksepäin: mille korkeudelle pöytä ja tuoli tulevat ja kuinka kauas näyttö jää. Pienessä huoneessa tämä järjestys säästää paljon siirtelyä, koska et enää arvaa vaan mittaat.

Huomaa, että katseen korkeus mitataan istuen, esiintymisasennossa, ei seisten eikä ensimmäisen kahvikupin äärellä rennosti lysähtäneenä.

• Objektiivi silmien tasolle, ei näytön alareunaan
• Mittaa istuen, selkä suorassa
• Korjaa korkeutta kirjapinolla ennen kuin ostat telineen

Kolmanneksen sääntö jakaa kuvan mielessäsi kolmeen yhtä leveään pystykaistaan ja kolmeen vaakakaistaan. Esiintyjän silmät asetetaan tavallisesti ylemmän vaakaviivan tienoille, ja vartalo joko keskelle tai hieman sivulle. Sääntö ei ole laki, vaan nopea tapa välttää kuva, jossa pää on aivan yläreunassa tai kasvojen yläpuolella on leveä tyhjä alue.

Pienessä huoneessa sääntö auttaa myös taustan käytössä. Kun esiintyjä on kuvan keskellä, taustasta jää kummallekin puolelle yhtä paljon näkyvää pintaa, ja se pitää siivota tai sisustaa kahdelta puolelta. Siirtämällä esiintyjän hieman sivulle saat vain yhden taustapuolen, jonka voit rauhoittaa, ja kuva näyttää suunnitellulta.

Kokeile ensin puhelimen ruudukkonäkymällä. Se piirtää kolmannekset valmiiksi, eikä sinun tarvitse hankkia mitään.

• Silmät ylemmän vaakaviivan tuntumaan
• Esiintyjä keskelle tai hieman sivulle
• Käytä laitteen ruudukkonäkymää apuna

Moni ajattelee, että pieni huone tarkoittaa pientä kuvaa, mutta tilantunne syntyy etäisyyksistä. Mitä kauempana esiintyjä on takaseinästä, sitä enemmän kuvaan tulee syvyyttä, ja tausta pehmenee luonnostaan. Jos pöytä on nojallaan seinää vasten, kuva muistuttaa passikuvaa. Tarvitset vähintään käsivarren mitan, mielellään enemmän, esiintyjän ja taustaseinän väliin.

Siksi pöytä kannattaa usein kääntää huoneessa vinoon tai ristiin sen sijaan, että se työnnettäisiin ikkunan alle tai seinän viereen. Kamera ja esiintyjä saavat näin pidemmän linjan, vaikka huone olisi kapea. Mittaa ensin huoneen pisin vapaa suunta ja suunnittele kuvausakseli sen mukaan, ei huonekalujen nykyisten paikkojen.

Jos pöytä on liian syvä, kamera ja näyttö joutuvat kauas toisistaan ja katse harhailee. Matala, kapea pöytä toimii tässä paremmin kuin iso työpiste.

• Takaseinään vähintään yksi käsivarsi, mielellään enemmän
• Kokeile pöytää vinossa tai poikittain
• Kapea pöytä pitää näytön ja kameran lähellä toisiaan

Tuoli unohtuu usein suunnittelusta, vaikka esiintyjä viettää siinä koko kuvauksen. Pyörätuoli kannattaa jättää pois tai lukita, koska pienikin keinahdus muuttaa kuvakulmaa kesken lauseen. Tuolin pitää olla sellainen, että selkä pysyy suorana ilman jatkuvaa korjaamista, ja jalat tavoittavat lattian. Käsituet eivät saa törröttää pöydän alla jumittuneina, sillä ne rajoittavat asentoa.

Jätä tuolin taakse liikkumavaraa, jotta pääset nousemaan ilman, että kaadat kamerajalustan. Pienessä tilassa tämä tarkoittaa usein sitä, että kamera ja jalusta asetetaan sivuun kulkureitistä. Merkitse tuolin paikka lattiaan maalarinteipillä, niin saat saman kuvakulman myös seuraavalla kerralla.

Kun kuvaat pitkään, vaihda asentoa taukojen aikana, mutta palauta tuoli teipattuun kohtaan ennen kuin painat nauhoitusta.

• Käytä tuolia, joka ei keinu eikä pyöri
• Merkitse tuolin paikka lattiaan teipillä
• Pidä kulkureitti vapaana jalustasta

Katsoja ei näe huoneen mittoja vaan sen, mitä kuvassa on. Siksi tilavuus syntyy kolmesta asiasta: syvyydestä, rauhallisesta taustasta ja siitä, että kuvassa on tyhjää ilmaa esiintyjän ympärillä. Liian tiukka rajaus saa pienenkin huoneen tuntumaan ahtaalta, ja liian väljä paljastaa kaikki nurkkien roinat.

Kokeile rajausta puolivartalosta, jolloin kuvaan mahtuu hartiat ja hieman ilmaa pään yläpuolelle. Taakse jää tyhjää seinää tai yksi järjestetty hylly, ei kolmea. Valon suunta auttaa: pehmeä valo sivulta antaa kasvoille muodon ja taustalle varjon, joka luo syvyyttä ilman ylimääräisiä esineitä.

Kun pöytä, tuoli ja kamera ovat kerran paikallaan ja mitat on kirjattu ylös, pystyt rakentamaan saman asetelman uudelleen nopeasti.

• Rajaa puolivartalosta ja jätä ilmaa pään yläpuolelle
• Yksi järjestetty hylly riittää taustaksi
• Sivuvalo luo syvyyttä ilman lisäesineitä

Aloita mittaamalla huone ja piirtämällä pohjakuva paperille. Merkitse siihen ovi, ikkuna ja pisin vapaa linja. Aseta sitten kamera ensin silmäkorkeudelle ja pöytä sen mukaan. Tämä on se järjestys, jota kurssin harjoituksessa käydään läpi vaihe vaiheelta, ja siinä käytetään valmiita esimerkkipohjapiirroksia lähtökohtana.

Älä yritä saada kaikkea oikein kerralla. Ota kolme koekuvaa eri tuolin ja pöydän paikoilla ja katso ne rauhassa suurelta ruudulta. Ero näkyy usein heti: yksi kuva tuntuu avarammalta, ja syy löytyy yleensä etäisyydestä seinään tai katseen korkeudesta.

Kirjaa lopuksi mitat muistiin: kameran korkeus, etäisyys esiintyjään ja taustaan sekä tuolin paikka. Niiden avulla asetelma pysyy toistettavana.

• Mittaa huone ja piirrä pohjakuva ensin
• Ota kolme koekuvaa eri paikoilla
• Kirjaa kaikki mitat muistiin